Toimintakertomus vuodelta 2017

Kaustisen Perussuomalaiset ry.n Toimintakertomus vuodelta 2017

Päällimäisenä mieleen jäi Kuntavaalien järjestäminen,
Puoluekokous ja sen jälkipyykki sekä syksyllä alkanut Laura
Huhtasaaren Presidenttikamppanja.

Ehdokashankinta Kuntavaaleihin oli kovassa käynnissä vuoden
vaihtuessa, joka tuntu ongelmalliselta kun useampi “vanha”-valtuutettu
jäi pois sekä vanhoja ehdokkaita ei saatu osallistumaan.

Ensinmäinen toritapahtuma järjestettiin Halpa-Hallin pihalla 25
tammikuuta makkaranpaistolla johon tuli avuksi myös Perusnaisten
aluevastaava Sinikka Jylhä.
Perhonjokilaakson Perusnaiset avasivat Vaalitoimiston Valkoisenpurjeen
viereen 8 helmikuuta jota Kaustisen Perussuomalaiset käytti
kuntavaalien loppuun saakka aktiivisesti.
Virallinen avajainen pidettiin myöhemmin 1 maaliskuuta tarjoten kaffia
ja hernesoppaa, ja paikalla myös Sinikka Jylhä.
16 helmikuuta radio Keskipohjanmaa järjesti haastattelun eri
puolueiden Puheenjohtajille Halpa-Hallin pihalla ja me osallistuttiin
siihen samalla makkaranpaistolla.
24 helmikuuta makkara taas kärisi Halpa-Hallin pihalla.
Keski-Pohjanmaan Perussuomalaisten piiri oli hengessä mukana joitakin
kertoja myös kuten maaliskuun 18 ja hernesoppa maistui.
Jolloin myös oli myös ehdokaslista täynnä 31.llä ehdokkaalla 17
uutta kasvoa listalla.
K-Kaupan pihalle mentiin makkaran kans 23 maaliskuuta ehdokkaita
mukana.

Saatiin tehtyä vaalimainoslehtinen.

Halpa-Hallille takaisin maaliskuun 27 makkaran kera johon saatiin myös
julisteet mukaan ehdokaslistoineen ja numeroineen.
31 maaliskuuta sekä heti perään 1 huhtikuuta leireilimme
Halpa-Hallin pihalla makkaraa paistaen, johon viimeisimpään osallistui
myös kansanedustaja Olli Immonen, väkeä oli mukavasti paikalla.
Kuntavaaleihin loppurytkäsy 7 ja 8 maaliskuuta Halpa-Hallin pihalla
makkaralla sekä jatkoks 9 päivä Vaalivalvojaiset Vaalituvalla, oman
porukan kesken sekä Apu-lehden toimituksella, myös
Perhonjokilaaksolehti mukana.

Kuntavaalien lopputilanne oli pieni pettymys mutta silti 26.2% kannatus
uudelle porukalle katsottiin kohtuulliseksi.

Tämän jälkeen pientä hengähdystä kunnes kesä saatiin aluilleen
Kaustisen Kesäavauksena 5 toukokuuta nimellä Kaustisen Kesäkuihailut,
sinne kokosimme teltan Halpa-Hallin pihamaalle mehun ja munkkien kera.

Puoluekokoukseen 10-11 kesäkuuta osallistuttiin porukalla ja siellä
äänestettiin Puoluejohtajista sekä Puoluesihteeristä.
Puoluesihteeri Riikka Slonga-Poutsalo pysyi samana, mutta muut sitten
vaihtuikin täysin Jussi Halla-ahosta uusi Puheenjohtaja 20 vuoden
pitkän uran jälkeen tehneen Timo Soinin jälkeen, Laura Huhtasaaresta
1 varapuheenjohtaja, Teuvo Hakkaraisesta 2 ja Juho Eerolasta 3
Puheenjohtaja.
Tästä osa kansanedustaja otti nokkiinsa hävittyään, ja näin
erosivat puolueesta.
14 kesäkuuta Kaustisen Perussuomalaiset hallitus kokoontui ja tiedotti
tämän jälkeen että olemme uuden demokraattisesti valitun
puoluejohdon takana yksimielisesti Puheenjohtajamme Toivo Mäkelän
johdolla ja jatkamme toimintaamme kuten ennen.

Makkaran käristäminen jatkui syksyä kohden Sinikka Jylhän tullessa
mukaan uskollisesti 11 elokuuta Halpa-Hallille.
Arja Juvonen saapui 29 syyskuuta Halpa-Hallille HurjiinHämyilyihin
makkaran paistoon.
Käyden kunnantalolla tavaten kunnanjohtajamme Arto Alpian, syöden
myös perinneruokaamme Juustopaistia.
Sekä tutustuen Litiumkaivoshankkeeseen Keliberiin. Sinikka Jylhä oli
mukana myös.
Teuvo Hakkarainen saapui makkaran käryiselle Halpa-Hallin pihalle 28
lokakuuta.

Syyskokouksessa 1 marraskuuta vaihtui Puheenjohtajan nuija Toivo
Mäkelältä Urpo Myllymäelle.
11 marraskuuta osallistuttiin Keski-Pohjanmaan Perussuomalaiset piirin
syyskokoukseen, paikalla Jussi Halla-aho, Laura Huhtasaari sekä Ville
vähämäki.
Piirin Puheenjohtajana jatkoon Arto Pihlajamaa.

PerusNaisten PopUp kahvila-auto piipahti Kaustisella 16.12 glögin, mehun ja makkaran voimin tilaisuus hoidettiin.

Lähes kaksikymmentä telttatapahtumaa on menneen vuodenaikana järjestetty.

Tämän lisäksi ydistyksemme jäsenet ovat aktiivisesti osallistuneet muiden yhdistyksien, piirien järjestämiin tilaisuuksiin varsin laajalla alueella.

Kirjoitettu 16.1.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa